Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tämä on leikkikenttäni, jonne ilmaantuu blogipohjia vuodatuksen blogeihin sitten kun ilmaantuu. Harjoittelen vasta Vuodatuksen koodeja, joten mitään kummoisia tekeleitä täältä tuskin löytyy.

Info

Jos otat täältä pohjan käyttöösi, niin olisi kiva jos jättäisit kommentin. Saa niitä toki muutenkin jättää.

***

Toivon, että jos otat pohjan täältä, lisäät linkkini sivusi linkkilistaan tmv. tai liität bloginappini sivullesi.

 

Huomio

Pohjissa käyttämiäni kuvia ei ole tarkoitettu kopsattavaksi oman sivupohjan tekemistä varten eikä muutenkaan. Olen maininnut osoitteen, josta voi ilmaisia kuvia hakea. Suurin osa käyttämistäni kuvista on omiani: Joko itse kuvaamiani tai Photarissa muokkaamiani/tekemiäni.

Ongelmia pohjissa!

En ole käynyt tässä blogissa aikoihin, mutta sain kuulla, että joidenkin pohjien kanssa on ollut ongelmia tyliin kuvat ovat kadonneet.

En oikein tiedä, mistä tämä johtuu. Havaitsin, että olen saanut Photobucketista maileja, joissa väitetään että tilini on täynnä. Kuitenkin, kun kävin sivuillani katsomassa, tilaa on yllin kyllin enkä sitä paitsi ole lisäillyt kuvia sinne aikoihin.

Jokin Photobucketissa kuitenkin tuntuu mättävän, kun saan jatkuvasti näitä varoitusmaileja, että tilini on täynnä ja minua kehotetaan lataamaan joku maksullinen Pro. No en tosiaankaan aio maksaa lisätilasta, koska edellisessäkin on runsaasti tilaa käyttämättä.

Yritän selvittää asiaa, mutta jos siis yhtäkkiä sivupohja katoaa (tilalle tulee jotain Photobucketin laatikoita), niin se johtuu siis tästä. havaitsin muuten, että toiselle napilleni on käynyt näin (kts. sivun oikeassa laidassa).

Täytyy todeta, että aika erikoista palvelua Photobucketilta: Laitan sinne äkäistä palautetta.

Olen pahoillani tästä vaivasta, mikä teille on aiheutunut ja haluan kiittaa teitä kaikkia ihanista kommenteista, joita olette jättäneet!

 

LISÄINFOA AIHEESEEN:

Vuodatuksen ylläpitäjä, Tuomas, valaisi minulle Photobucketin toimintaa, josta olen itse ollut täysin tietämätön. Minähän olen ladannut suurimman osan näissä pohjissa käyttämistäni kuvista sinne.

 

Tässä Tuomaksen kommentti:

"Photobucket siis rajoittaa kahta asiaa: käytettyä tilaa, sekä käytettyä kaistaa ja näissä on tärkeä ero.

Käytetty tila on siis kuinka paljon tilaa kuvat vievät. Käytetty kaista on siis kuinka paljon tilaa kuvien siirtäminen vie. Eli jos kuvan koko on vaikka 100 kiloa, ja kuvaa siirretään (eli näytetään) 1000 kertaa, vie sen siirto kaistaa 100 000 kiloa, eli 100 megatavua. Photobucket rajoittaa tätä tilan lisäksi koska kaista maksaa, ja todella paljon. Kun kaista tulee täyteen, ilmoittaa Photobucket kuvan sijaan tuon "Bandwidth Exceeded" -ilmoituksen ja pohja menee sekaisin.

Tämä on tärkeä tieto pitää mielessä pohjien tekijöillä, sillä esim. jos sinun Photobucket -tilisi menee tukkoon on seuraavana päivän ylläpidon sähköpostissa 100 viestiä "miksi mun pohja ei toimi, onko Vuodatus ihan surkee?" ja tämä ei ole kovin kivaa...

Jos vaan mahdollista, olisi mukavaa jos niitä pohjakuvia säilytettäisiin Vuodatus.net:n omassa kuvagalleriassa jolloin näitä ongelma ei esiintyisi."

Eli tässä on siis syy siihen, miksi joistakin sivupohjistani ovat kuvat kadonneet.

 

Poistan täältä nyt ensin toimimattomat pohjat, ettei kukaan niitä turhaan lataile. Julkaisen pohjat uudelleen, kun olen muuttanut linkitykset. Siihen voi mennä aikaa.

Tuomas / Ylläpito kirjoitti 27.11.2009 - 09:42
Photobucket siis rajoittaa kahta asiaa: käytettyä tilaa, sekä käytettyä kaistaa ja näissä on tärkeä ero.

Käytetty tila on siis kuinka paljon tilaa kuvat vievät. Käytetty kaista on siis kuinka paljon tilaa kuvien siirtäminen vie. Eli jos kuvan koko on vaikka 100 kiloa, ja kuvaa siirretään (eli näytetään) 1000 kertaa, vie sen siirto kaistaa 100 000 kiloa, eli 100 megatavua. Photobucket rajoittaa tätä tilan lisäksi koska kaista maksaa, ja todella paljon. Kun kaista tulee täyteen, ilmoittaa Photobucket kuvan sijaan tuon "Bandwidth Exceeded" -ilmoituksen ja pohja menee sekaisin.

Tämä on tärkeä tieto pitää mielessä pohjien tekijöillä, sillä esim. jos sinun Photobucket -tilisi menee tukkoon on seuraavana päivän ylläpidon sähköpostissa 100 viestiä "miksi mun pohja ei toimi, onko Vuodatus ihan surkee?" ja tämä ei ole kovin kivaa...

Jos vaan mahdollista, olisi mukavaa jos niitä pohjakuvia säilytettäisiin Vuodatus.net:n omassa kuvagalleriassa jolloin näitä ongelma ei esiintyisi.
Elegia kirjoitti 27.11.2009 - 09:45
Tuomas, kiitos todella paljon vastauksestasi! Minä en tosiaan tätä tiennyt - ilman muuta olisin muuten käyttänyt vain Vuodatuksen omaa galleriaa. Osa pohjistani onkin muistaakseni siellä.

Olen todella pahoillani sinulle aiheutuneesta harmista ja postitulvasta. Saanko kopsata kommenttisi tuohon postaukseeni, jolloin kaikki näkevät sen heti? Säästyt sinäkin sitten turhilta maileilta.

Vielä kerran: Olen pahoillani, Tuomas!
Tuomas kirjoitti 27.11.2009 - 09:46
Juu, siitä vaan.

Ja ei tätä pidä ymmärtää kitinänä ylläpidon puolelta, käyttäjien tekemät pohjat ovat olleet tärkeä lisä palveluun, tuo Photobucket on vaan pikku lihassani ;)
Tuomas kirjoitti 27.11.2009 - 09:47
Äh, piikki, ei pikku. Liian vähän unta ja liian vähän kahvia ;)
Elegia kirjoitti 27.11.2009 - 09:49
No lisää kahvia sitten ;) Kommenttisihan on ihan aiheellinen, joten hyvä vain että valaisit asiaa! Onneksi en ehtinyt alkaa vaahdota photobucketille vielä. ;)
anonymous blogitus kirjoitti 27.11.2009 - 15:36
Huhhuijaa, kiitos tästä selvityksestä. Minä luulin jo, että oon jostakin vetässy jonku ihmeellisen photobucket-viruksen blogiini. ;) Onneksi en kerennyt vielä vuodatuksen ylläpitoon ottaa yhteyttä, sentään yksi viesti vähemmän sinne... Nyt ei muuta kuin uuden sivupohjan metsästykseen.
tanssiva harmaa pantteri kirjoitti 29.11.2009 - 23:20
Hei Elegia, ratkaisin ongelman vaihtamalla sinun tekemäsi kauniin pohjan vanhaan, ihan hyvään pohjaan. Samalla poistui osa ongelmista, joita minulla oli Vuodatuksen käytössä. Lisäksi jouduin hävittämään palvelimen historiatiedot, jotta pääsin nollatilanteeseen. En kysynyt Tuomakselta mitään. Sinulle laitoin aikaisemmin jonkun viestin jossa kerroin ongelmasta.
Elegia kirjoitti 30.11.2009 - 01:03
Ano blogitus, hyvä ettei sentäs virus! Ikävä juttu kaikille - en olisi alun perin linkittänyt photobucketiin, jos olisin ollut tietoinen tuosta käytännöstä.

Pantteri, sinulle kiitos siitä että huomautit asiasta! En tosiaan ole tässä blogissa pahemmin käynyt, koska ei ole ollut mitään asiaa tänne - paitsi siis nyt.

Tosi ikävää, että pohjasta aiheutui sinulle niin paljon vaivaa, olen pahoillani. Poistin täältä toimimattomat pohjat ja luulenpa, etten jaksa/ehdi korjata niitä "risoja". Onneksi näitä pohjantekijöitä on Vuodatuksessa paljon muitakin!
Christian Louboutin Sale kirjoitti 27.04.2012 - 10:59
I had a friend who was fairly old before he realized that menstrual fluid was not the fresh baby blue liquid color depicted in ads such as these. It was, a shock to the system.
f50 adizero fg leather  kirjoitti 15.05.2012 - 12:06
only to the narrow circle of the town in which nike mercurial green live, then you live in a narrow cir-conscribed life. But if you are interested in what is going on in China, then you are living in China~ if you're interested in cheap nike soccer cleats of a good novel, then you are living with those highly interesting people, if you listen intently to fine music, you are away from your immediate surroundings and living in a world of passion and nike mercurial vapor superfly iii. CF
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code